Murhasta syytetty Duane ”Keffe D” Davis on AP:n mukaan jo aiemmin kertonut olleensa autossa, josta Shakuria ammuttiin.
Perjantaina kiinniotettua Duane ”Keffe D” Davisia, 60, syytetään Tupac Shakurin murhasta, kertoo uutistoimisto AP.
Davis vangittiin perjantaiaamuna paikallista aikaa. Davis on kalifornialaisen rikollisjengin jäsen. Hänen kuvaillaan olleen yksi viimeisistä ampumisen silminnäkijöistä, jotka ovat yhä elossa.
Valamiehistön näkemyksen mukaan Davis on syyllinen murhaan. Apulaispiirisyyttäjä Marc DiGiacomo kertoo, että valamiehistö on käsitellyt tapausta useita kuukausia.
Las Vegasin poliisi teki heinäkuussa ratsian nevadalaiseen asuntoon, jolla kerrotaan olevan yhteys Davisiin.
Shakuria ammuttiin ohiajavasta autosta vuonna 1996. Hän kuoli vammoihinsa sairaalassa muutaman päivän kuluttua.
Muistelmateos johti murhan todellisille jäljille
Duane ”Keffe D” Davis on myöntänyt haastatteluissa ja vuonna 2019 ilmestyneessä muistelmateoksessaan Compton Street Legend, että hän oli Cadillacissa, josta kohtalokkaat laukaukset ammuttiin, kertoo AP.
Muistelmissaan hän on paljastanut, että puhui asiasta ensi kertaa 2010 suljettujen ovien takana viranomaisten kanssa. Tuolloin hän oli 46-vuotias ja tuomittu elinkautiseen huumerikoksesta. Tässä yhteydessä Davis suostui myös puhumaan Biggie Smallsin eli The Notorious B.I.G:in ampumisesta, joka tapahtui vain puoli vuotta Shakurin ampumisen jälkeen.
Eläkkeellä oleva Los Angelesin poliisin tutkija Greg Kading toteaa, ettei ole yllättynyt Davisin pidätyksestä. Kading tutki vuosia Shakurin murhaa ja kirjoitti siitä kirjan. Kading kertoo uskovansa tutkinnan saaneen uutta vauhtia viime vuosina Davisin julkisten ulostulojen myötä. Kading viittaa muun muassa Davisin muistelmateokseen.
2pac oli kuollessaan vain 25-vuotias
Vaikka Tupac Shakur oli kuollessaan vain 25-vuotias, on hän yksi maailman tunnetuimmista rap-muusikoista.
Hän ehti nuoresta iästään huolimatta istua vankilassa, esiintyä hittielokuvissa ja myydä kymmeniä miljoonia albumeita. Shakurista julkaistaan lokakuussa hänen nimeään kantava elämäkertakirja.
Uutista päivitetty 29. syyskuuta kello 21.40: Lisätty tieto murhasyytteestä.