Jukka Holtari ajoi autolla 18 tuntia töihin – kaverit kauhistuivat: ”Voi ottaa puolet omaisuudesta mukaan”

Ivan Hlinkan muistoturnaus on arvostettu junioritapahtuma, jossa maailman parhaat alle 18-vuotiaat jääkiekkoilijat ottavat toisistaan mittaa aina elokuussa.

Turnaus on perinteisesti järjestetty Tshekissä ja Slovakiassa, mutta nykyään sitä pelataan joka toinen vuosi Kanadassa. Nimi on laajentunut muotoon Hlinka Gretzky Cup.

Kykyjenetsijät ovat lentäneet Tshekkiin ja Slovakiaan tarkkailemaan tulevia NHL-varauksia, mutta ainakin yksi mies on taivaltanut kisapaikalle usein maanteitse omia polkujaan.

Suomalainen pitkän linjan kiekkoammattilainen ja pelaajatarkkailija Jukka Holtari on lentämisen sijaan lähtenyt autolla matkaan – Suomesta asti!

– Se tuntuu aina kauhistuttavan kavereita. No, ei se nyt ole kuin 17–18 tuntia nettoajamista, kun tuosta Tallinnasta lähtee ja Slovakiaan saapuu. Nokoset tai parit siihen päälle, Holtari naurahtaa.

Hän nauttii retkeilyhengestä.

– Siinä näkee vähän maailmaa. Olen nähnyt Latvian ja Liettuan kehitystä ja sellaisia paikkoja, esimerkiksi Puolassa pieniä paikkakuntia, joihin ei olisi koskaan muuten tullut mentyä. Auto on antanut minulle vähän enemmän vapautta ja pidän siitä, että on omat roippeet mukana.

Holtari ei sano lentämiselle ehdotonta eitä, mutta autolla on mukavampi liikkua ja pysähdellä matkan varrella huoltamoilla ja majataloissa.

– Autoillessa ei tarvitse kytätä sitä pakkaamisen määrää vaan voi ottaa puolet omaisuudesta mukaan.

Holtari on aina ollut omanlaisensa kulkija ja tehnyt asioita, joita ei tavanomaisesti yhdistetä jääkiekkoilijoihin. Jo KalPan liigapelaajana 1980-luvulla hän harrasti kuvataidetta ja kuului Kuopion harrastelijataiteilijoiden yhdistykseen.

Maalaaminen on lähellä sydäntä tänäkin päivänä. Holtari näyttää puhelimestaan öljyväritöitään – suomalaista metsämaisemaa ja lintuja.

– Nämä olivat mukana näyttelyssä Toivakan, Kangasniemen ja Joutsan kirjastoissa Keski-Suomessa viime keväänä, hän kertoo ylpeänä.

Maalaaminen toimii keskittymisharjoituksena.

– Olen iloinen, että löysin itsestäni sen vaaditun fengshuin pitkän tauon jälkeen.

Maalaamisen lisäksi museoautot ovat Holtarin intohimo. Hänellä on kaksi.

– Ajoin vuosi sitten elokuussa yli 50-vuotiaalla kuplavolkkarilla Toivakasta Rovaniemelle katsomaan U20-turnausta. Ajoin Lieksan ja Kuhmon kautta. Katselin Raatteentiellä paikkoja ja mietin, että sama möhinä on itänaapurilla edelleen päällä. Ihan hirveästi ei ole opittu, eikä maailma ole paljon muuttunut.

Pelaajatarkkailijana ja urheilutoimenjohtajana Holtari on niittänyt menestystä. On parhaimmillaan puhuttu Suomi-kiekon kultasormesta. Hän johti Espoo Bluesia ja Jyväskylän JYPiä niiden menestysvuosina 2000-luvun kahdella ensimmäisellä vuosikymmenellä. Kykyjenetsijänä Holtari voitti Stanley Cupin Boston Bruinsin kanssa vuonna 2011. CHL:n voittoa JYP ja Holtari juhlivat 2018. Hän toimi myös Leijonien pelaajatarkkailijana Vancouverin ja Sotshin pronssimitaleihin päättyneissä olympiaprojekteissa.

Kaksi vuotta sitten Holtari katosi kuvasta.

Hän lähti Mikkelin Jukurien urheilutoimenjohtajan paikalta. Tiedotteen mukaan sopimus purettiin yhteisymmärryksessä. Holtari oli ollut lomautettuna osana koronaan liittyneitä säästötoimenpiteitä.

Viime syksynä Holtari, nyt 61, sai pestin Ruotsin SHL-seura Timrå IK:n Suomen-pelaajatarkkailijana.

Hänen tehtävänsä on tukea ja sparrata seuran suomalaista urheilujohtajaa Kimmo Kapasta.

– He tuntuivat olevan tyytyväisiä apuuni. Rooli on pieni, mutta teen sitä ihan ylpeänä. Avustan Kapasta, joka on urheilujohtajana kovassa paikassa ja pärjännyt hyvin.

Piskuinen Timrå on hissiseura, joka ei ole pystynyt vakiinnuttamaan paikkaansa pääsarjassa. Viime kaudella joukkue ylsi runkosarjassa viidenneksi.

– Mielestäni se oli iso onnistuminen joukkueelta ja Kapaselta. Tämä oli paras sijoitus 18 vuoteen, Holtari sanoo kaudesta, joka päättyi puolivälierätappioon Örebrolle ja vitossijaan myös pudotuspelien jälkeen.

Suomalaisessa jääkiekossa on puhuttu siitä, miten vanhojen mestareiden – niin valmentajien kuin seurapomojen – kokemusta ja tietotaitoa pitäisi hyödyntää uusien osaajien mentoroinnissa. Holtari tekee juuri näin sparratessaan Kapasta, 48.

– Ehkä Suomessa ihmiset eivät ihan hoksaa, kuinka ainutlaatuisessa, vaativassa ja hienossa pestissä hän on Ruotsissa. Hän taitaa olla suomalaisittain uranuurtaja. Valmentajia meillä on ollut Ruotsissa, pelaajia tulee ja menee ja niitä on, mutta urheilujohtajat ovat toinen juttu, Holtari sanoo.

Kapanen lienee Columbus Blue Jacketsin general managerin Jarmo Kekäläisen jälkeen toiseksi kovimmassa seurapomon positiossa maailmalla oleva suomalainen kiekkojohtaja.

Holtari seurasi suurimman osan viime kauden otteluista netin välityksellä.

– Timrå odottaa minulta pelaajatuntemusta. Tikkumiehen kirjanpidolla tein omaksi ilokseni myös maalipaikka-analyysiä: suora hyökkäys, päätypeli, riistopeli, ylivoima, alivoima. Että on pelaajakeskustelumme lisäksi jokin runko, mistä höpötellään Kimmon kanssa, hän sanoo.

SHL on stressaava sarja, sillä putoamispeikko vaanii. Seurat joutuvat joka vuosi varautumaan siihen, että edessä on putoaminen alemmalle sarjatasolle.

Tammikuussa Timrå notkahti neljän ottelun tappioputkeen, mikä aiheutti hermostuneisuutta.

– Ei ollut mitään tietoa, että miten tässä käy. Kyllä se menettämisen pelko on voimakkaampi kuin saamisen ilo. Sen huomasi. Se tarttui puseroon vielä helmikuussa, että kunhan ei joutuisi putoamiskarsintaan, Holtari kertoo avoimesti.

Loppu hyvin, kaikki hyvin. Timrå hinasi itsensä viivojen ylle.

”

Ei ollut mitään tietoa, että miten tässä käy. Kyllä se menettämisen pelko on voimakkaampi kuin saamisen ilo.

Holtarilla on erityinen suhde Kariyoiden kuuluisaan kiekkoperheeseen. Hän kaappasi Steve Kariyan Ilveksestä Bluesiin ja haali seuraavalla kaudella Espooseen Martin Kariyan Norjan liigasta.

Martin Kariyan hankkiminen tapahtui yhden pelin otannalla, kun Holtari lensi Norjaan ja tarjosi sopimusta.

– Siihen aikaan ei voinut netistä katsella Norjan sarjamatseja tai paljoa muitakaan Euroopan sarjoja.

Kariyat tekivät Suomessa satumaista jälkeä ja he ovat yhä SM-liigahistorian ainoat veljekset, jotka ovat voittaneet sarjan pistepörssin. Steve teki sen Ilveksessä kaudella 2004–2005 ja Martin Bluesissa 2006–2007. Martin Kariya on ainoa pelaaja, joka on voittanut pistepörssin uransa ainoalla SM-liigakaudella.

– Meistä tuli Kariyoiden perheen kanssa hyviä tuttavia. Sisko Michiko oli heidän kirjanpitäjänsä, Holtari kertoo.

Kariyat ovat kotoisin Vancouverista. Kun kaupunki isännöi nuorten MM-kisoja vuonna 2006, heillä oli Holtarille ehdotus.

– Heidän äitinsä Sharon ja koko Kariyoiden poppoo oli sitä mieltä, että menet sinne äidille yöksi. Hän pitää sinusta huolta, et mene mihinkään hotelliin.

Kiekkomies otti kutsun vastaan.

– Yövyin heidän kellarikerroksessaan vierashuoneessa, joka oli täynnä pokaaleja.

Pystit kimmelsivät pimeässä niin, että Holtari sai hädin tuskin nukutuksi.

– Ihmetellä piti, että kyllä niitä pokaaleja on Paulille paljon joskus kertynyt – ja muillekin veljille jotakin.

Holtari oli pelannut 17-vuotiaana juniorikiekkoa Washingtonin osavaltiossa lähellä Kanadan rajaa ja Vancouveria. Joukkue oli Bellingham Blazers ja kausi 1979–1980. Kun Vancouver ja Victoria isännöivät nuorten MM-kisoja vuonna 2019, Holtari palasi vanhoille kulmille.

– Raahasin oman poikani mukaan sinne. Brittiläinen Kolumbia on minulle läheinen, Holtari kertoo.

Hänen poikansa Juuso Holtari aloitti juuri työt Kiekko-Espoon operatiivisena johtajana.

– Asuimme saman rouvan luona, joka oli majoittanut minua 40 vuotta aiemmin. Hän pesi pyykkiä ja laittoi aamulla meille kahvia pöytään, kun olimme myöhään yöllä pelistä saapuneet. Oli hyvä että mentiin. Hän oli perusterve rouva, ei mitään kummempaa, eikä ollut ymmärrystä siitä, että aika jättää. Hän menehtyi seuraavana kesänä.

Holtari on ystävyydestä ja avunannosta hyvillään ja kiitollinen, vähän herkistynytkin.

– Oli kiva että poikani pääsi katsomaan, että tällä tavalla minusta on pidetty huolta. Tällä tavalla ihmiset pitävät toisistaan huolta ympäri maapalloa tämän jääkiekon varjolla, Holtari sanoo.

”

Oli kiva että poikani pääsi katsomaan, että tällä tavalla minusta on pidetty huolta. Tällä tavalla ihmiset pitävät toisistaan huolta ympäri maapalloa tämän jääkiekon varjolla.

Matkaillessa on sattunut ja tapahtunut. Kesällä 2011 Holtari osallistui Boston Bruinsin kykyjenetsijänä NHL:n varaustilaisuuteen St. Paulissa Minnesotassa. Kotimatkasta Chicagon kautta takaisin Suomeen tuli tuskien taival.

Rajuilma iski, kun Holtari oli vaihtamassa lentoa O’Haren lentokentällä, yhdellä maailman vilkkaimmista kentistä.

– Siellä pantiin laput luukulle ja meikäläinen siinä vähän uneliaana ei tajunnut, että kannattaa oikeasti lähteä soittelemaan hotelleja... Vähän ärsyttävä tilanne, Holtari hymähtää.

Hän huomasi Mikael Granlundin ja tämän vanhempien olevan samassa jamassa. Markus Granlund oli juuri varattu Calgary Flamesiin numerolla 45.

– Johonkin lähialueen halpismotelliin me sitten päästiin, Holtari kertoo.

– Ihailin sitä kärsivällisyyttä ja hermojen pitämistä, mikä heilläkin (Granlundeilla) oli siinä. Matkasuunnitelmat menivät ihan uusiksi, eikä tiedä yhtään, että milloin tästä pääsee ja missähän ne matkatavaratkin on.

Myrsky yltyi niin, että parkkeerattuja lentokoneita liikahteli usealla metrillä.

– Tuli kuulutus, että ikkunoiden vierustoja ei saa kävellä. On vaara, että ne pamahtavat sisään. Sanovat, että Amerikassa kaikki on suurta, niin myrskytkin tuntuivat vähän isommilta.

Kykyjenetsijöille eli scouteille sattuu kaikenlaista, kun matkapäiviä kertyy vuodessa valtavasti.

– Amerikan-scoutit opettivat, että älä ikinä lähde viimeisellä lennolla, vaan ota toiseksi viimeinen.

Samana kesänä 2011 Boston mylvi. Iso paha Bruins voitti Stanley Cupin ensimmäistä kertaa neljään vuosikymmeneen. Vancouver Canucks oli yhden kotivoiton päässä maljasta, mutta Bruins käänsi sarjan.

Seuran kykyjenetsijä Holtari seurasi tapahtumia Suomesta käsin.

– Ei sitä oikein osannut hahmottaa. Pitkäaikaiset Bostonin fanit kokivat sen paikan päällä vielä voimakkaammin, kun edellisestä kannuvoitosta oli kulunut 40 vuotta. Scoutille se oli työtä. Totta kai oltiin iloisia, mutta scoutille se saattoi tarkoittaa, että niistä työkaluista eli varausvuoroista käydään aika reippaasti kauppaa.

Holtari ei ollut pahoillaan siitä, ettei hän ollut paikalla Bostonissa kun mestaruusjuhlat räjähtivät käyntiin. Scoutille on ominaista seurata joukkueen suuria hetkiä etäämmältä.

– Ei se ole jäänyt minua harmittamaan, että olisi pitänyt olla siellä jäällä pomppimassa. Tunsin sen ilon täällä asti.

Nopealla vilkaisulla voisi luulla, että Stanley Cup -sormus on Holtarilla sormessa, mutta se onkin JYPin mestaruussormus vuodelta 2012.

– Stanley Cup -sormus on niin rujo jättiläinen, ettei sitä voi käyttää. Ei saa kättä taskuun, kun se on sormessa!

Bostonin ja JYPin mestaruuksien lisäksi Holtari loi menestystä Espoossa, jossa Blues kahmi hänen aikanaan Suomen menestyneimmälle seuralle myönnettäviä Aaro Kivilinna -palkintoja. Juniorimitalit olivat isossa osassa. Holtarin aikana Blues voitti myös ensimmäisen SM-liigamitalinsa, hopean, vuonna 2008.

Kun Holtarilta kysyy uransa rakkainta meriittiä, vastaus on monisäkeinen.

– Mestaruuksilla on totta kai merkitystä. Ne pidentävät työuraa kilpaurheilussa. Mutta ihan yhtä hyvin voisi olla, että käy häviämässä ne kyseiset finaalipelit.

Holtari laskee työskennelleensä Espoossa ja Jyväskylässä 25 vuoden ajan, yli puolet työurastaan.

– En hirveästi niitä mestaruuksia mieti. Ehkä vaikein näistä asioista on ollut saavuttaa tai toistaa se, että vetää semmoisen kymmenen vuoden menestysjakson, mitä sain kokea Espoossa ja Jyväskylässä. Taisi olla 11 vuotta niin, että kymmenen kertaa joukkueemme oli välierissä. Sen tempun haaste on mielestäni kovempi kuin se, että Suomen mestaruus voitetaan jossain kaupungissa jonakin yksittäisenä keväänä.

Holtari nostaa hattua JYPin voimamiehille Jukka Seppäselle ja Kari Tynille.

– Huipulla pysyminen vaatii osaamisen lisäksi myös rahaa. Seppänen ja Tyni pystyivät raapimaan tarvittavat rahat kasaan, jotta joukkue saatiin pidettyä vahvana ja houkuttelevana. Oli fysiikkavalkkua ja henkistä valkkua. Koko urheilupaketti pysyi vahvana ja kilpamenestyksen myötä pyörä jatkoi pyörimistä niin, että sinne oli houkuttelevaa tulla töihin ulkopuolelta.

Bluesin ja JYPin menestysvuosien jälkeen Holtari ei tunne katkeruutta siitä, että hänen pestinsä Jukureissa katkesi sopimuksen purkuun kesällä 2021. Se saattoi olla hänen viimeinen pestinsä SM-liigassa.

”

Huipulla pysyminen vaatii osaamisen lisäksi myös rahaa. Seppänen ja Tyni pystyivät raapimaan tarvittavat rahat kasaan, jotta joukkue saatiin pidettyä vahvana ja houkuttelevana.

Holtarin mukaan hän oli itse myötävaikuttamassa sopimuksen purkamiseen yhteisymmärryksessä.

– Tarkoitus oli alun perinkin tehdä parin vuoden keikka ja ehdotin, että Mikko Hakkaraista voisi kouluttaa minulle siihen työnjatkajaksi. Se loppui sitten aikaisemmin kuin oli ajateltu, hän sanoo.

Holtari jopa hieman ruoskii itseään. Hän ei onnistunut Mikkelissä.

– Odotin, että olisin pystynyt enemmän auttamaan. En osannut ja no hard feelings. Kehittämistyö jäi kesken ja siellä on nyt osaavat ihmiset sitä tekemässä.

Yksi erityisen hyvä muisto Holtarille Mikkelistä jäi. Ensimmäisenä kesänä hän haastatteli kaikki joukkueen jäsenet pelaajista valmentajiin ja huoltajiin. Ajatuksena oli kehittää Jukureita seuraavalle tasolle.

Holtari antoi kaikille kirjalliset ennakkotehtävät.

– Mitkä ovat Jukurien vahvuuksia ja missä me ollaan haavoittuvaisia. Mitä pitää parantaa ja mikä voisi olla oljenkorsi Mikkelin kokoisessa kaupungissa, että siihen pitäisi pelaajan mielestä panostaa. Mitä toimintaympäristön muutoksista meidän pitäisi hoksata, Holtari luettelee.

– Se oli hyvin vaikuttavaa, kuinka paljon ihmiset näkivät siihen vaivaa.

Holtari mainitsee nimeltä puolustaja Valtteri Hietasen ja hyökkääjä Nestori Lähteen.

– He tiesivät, että heille ei ole tulossa jatkosopimusta. Silti äijät vastasivat ihan vimpan päälle! Taisi tulla Wordilla pari sivua tekstiä, että näihin asioihin Jukurien kannattaisi panostaa. Nostan hattua. He välittivät omasta yhteisöstään, missä he ovat olleet osana, vaikka itse jäävät sillä hetkellä ilman jatkosopimusta. Ei ole minulle yllätys, että sellaiset ihmiset kuin Hietanen ja Lähde pärjäävät elämässä muutenkin kuin maila kädessä.

Holtari pelasi hyökkääjänä pari sataa liigaottelua, hän oli vuonna 1999 hetken aikaa Bluesin päävalmentaja, mutta parhaiten hänet tunnetaan kykyjenetsijänä, pelaajatarkkailijana ja urheilupomona.

”

Olen iloinen, että olen saanut käydä paljon peleissä ja nähdä samalla maailmaa. Uteliaisuuteni olen pystynyt säilyttämään.

Hän on tuttu näky eri arvoturnauksissa. Kun häneltä kysyy, monetko miesten, alle 20-vuotiaiden ja alle 18-vuotiaiden MM-kisat hän on käynyt katsomassa, hän mietiskelee hetken.

– Ehkä se menee jonnekin 30:n ja 40:n väliin, Holtari sanoo ja vähän naurahtaa luonnehdinnalle pitkän linjan kiekkomiehestä.

– Ikä ja kokemus ovat suhteellisia. Kun näkee, että Kimmo Leinonen pyörähtää tuolla ja tulee juttelemaan. Tai kun jäähallilla törmää Pentti ”Linkku” Lindegreniin tai Göran Stubbiin. Stubb pyöritti HIFK:ta jo 1960-luvulla ja tekee vielä töitä terävällä ajatuksella. Silloin aina itse tajuaa, että kokemuksen määrä on aika suhteellinen käsite.

– Olen iloinen, että olen saanut käydä paljon peleissä ja nähdä samalla maailmaa. Uteliaisuuteni olen pystynyt säilyttämään.

Holtarin on tarkoitus jatkaa ruotsalaisen Timrån Suomen-pelaajatarkkailijana myös tulevalla kaudella. Hän on vastaanottanut myös Suomen Jääkiekkoliitosta tuoreen pestin huippu-urheilun asiantuntijan roolissa. Työnkuvaan kuuluu nuorten maajoukkuevalmentajien mentorointi.

Lisäksi tehtäviin kuuluu nuorten maajoukkuepelaajien tarkkailu.

Pesti on niin Holtarin näköinen kuin olla ja voi.

– Uskon, että voin itse parhaiten kun minulla on sopivasti puuhaa. Olen elänyt aika touhukkaan elämän ja se on kesken. Näyttelijä Esko Roine sanoi haastattelussa, että ei elämästä voi jäädä eläkkeelle. Jaan sen ajatuksen. Tämä on ollut minulle tapa elää – ja tämä on hyvä tapa elää.