50-vuotias | ”Tiedän itse luissa ja ytimissä, miltä epä­varmuus kameran edessä voi pahimmillaan tuntua”, Laura Malmivaara sanoo

Laura Malmivaara sai jokin aika sitten Instagramissa viestin, jossa kysyttiin, kuvaako hän myös tavallisia ihmisiä. Malmivaaraa kysymys nauratti: Tietysti hän kuvaa! Samanlaisiahan me ihmiset loppujen lopuksi olemme.

Toki hän myös ymmärsi utelijaa. Malmivaaran sometiliä selaamalla voi saada helposti käsityksen, että hänen kameransa eteen astelisi pelkkiä menestyskirjailijoita ja näyttelijäkollegoita.

Onko heitä vaivattomampi kuvata?

Tämänkin Malmivaara kieltää. Jokainen ihminen on hänen mielestään oma persoonansa, eikä aiempi esiintymiskokemus välttämättä näy varmuutena kameran edessä. Hänkin tuntee olevansa ”paiseessa” kuvattavaksi joutuessaan.

”On koko ajan pelko siitä, että tulee nähdyksi”, Malmivaara selittää.

”Siinä ollaan vahvasti häpeän kanssa tekemisissä. Se on ihan sama asia näyttelemisessä. Tilannetta haluaisi aina jotenkin hallita, vaikka autenttisin ja paras lopputulos syntyy nimenomaan päästämällä irti. Aitouden kyllä tunnistaa.”

JUTUN lukija saattaa tässä kohtaa ihmetellä, miksi ihmeessä keskustelemme Laura Malmivaaran kanssa valokuvaamisesta. Puhummehan yhdestä maamme eturivin näyttelijöistä, joka on tuttu lukuisista menestyssarjoista ja hittielokuvista.

Malmivaara naurahtaa.

Hän sanoo ajattelevansa nykyisin juuri päinvastoin ja unohtavansa välillä olevansa myös näyttelijä. Viime vuodet ovat kuluneet tiiviisti valokuvaajan töiden parissa. Tavallaan voisi puhua jopa juurille palaamisesta.

Malmivaara aloitti valokuvausharrastuksen teini-ikäisenä isältään saamalla Minolta-merkkisellä järjestelmäkameralla. Hän voitti palkinnon nuorten taidetapahtumassa, osallistui aktiivisesti Järvenpään kameraseuran toimintaan ja pääsi lukion jälkeen Taideteollisen korkeakoulun valokuvaajalinjalle.

Ammatinvalinta vaikutti selvältä.

SITTEN hän ihastui mukavaan näyttelijäpoikaan ja tuli imaistuksi syvälle näyttelijäpiireihin. Näyttelemisen sosiaalinen puoli vetosi Malmivaaraan. Hän huomasi avautuvansa teatterinlavalla aivan uudella tavalla.

Ura eteni nopeasti. Valokuvaus alkoi jäädä sivummalle.

Niin vain kävi, Malmivaara sanoo.

”Valokuvaaminenhan on silti ehdottomasti enemmän mua. Olen hyvä havainnoimaan ja reagoimaan ja osaan olla ihmisten kanssa. Näyttelijänä sortuu helpommin yliyrittämiseen. Suurimmat onnistumisen tunteet olen kokenut oikeastaan valokuvaajana. Siinä on jotain todella tyydyttävää, kun saat ihmisen näkemään itsensä kauniina.”

MISTÄ hyvä muotokuva on tehty? Malmivaaran mielestä onnistuneita muotokuvia on monenlaisia, mutta erityisen hyvässä kuvassa yhdistyvät kaunis valaistus, levollinen tunnelma ja vahva läsnäolon tuntu.

Se on kuitenkin helpommin sanottu kuin tehty. Oikeanlaista fiilistä ei voi puristaa väkisin kasaan, vaan sen täytyy antaa muodostua luonnollisesti, pakottamatta. Yleensä Malmivaara höpöttää ennen kuvauksen alkamista niitä näitä. Sellainen lievittää jännitystä.

”Joskus pelkkä säheltämiseni auttaa kuvattavaa sopivasti. Hän ei ehdi keskittymään liikaa itseensä. Tiedän itse luissa ja ytimissä, miltä epävarmuus kameran edessä voi pahimmillaan tuntua, ja mikä siihen helpottaa.”

Mikä?

”No, semmoinen kuvaajan rentous, ja että ollaan avoimesti tilanteessa. Että katsotaan yhdessä kuvia ja vaihdetaan ajatuksia ihan vapaasti. Että tilanteessa ei ole mitään mystistä tai virallista. Hyvässä kuvassa näkyy välittömyys”, Malmivaara selittää.

”Sen kyllä huomaa, kun kuvattava katsoo kameraan luottavaisesti. Ja kauniita ovat nimenomaan sellaiset ruudut, joissa ei ole mitään ylimääräistä yrittämistä. Ei ole vielä ehditty poseerata tai aloittaa niin sanotusti kuvattavana olemista.”

MALMIVAARAN suhde kuvattavana olemiseen on muuttunut iän myötä. Aivan erityisesti hän sanoo kyllästyneensä tyhjännauramiseen. Siihen, että häntä pyydetään lehtikuvissa lähes poikkeuksetta hymyilemään, vaikka ei oikeastaan hymyilyttäisikään.

Hän myöntää sortuvansa itsekin helposti maneereihin. Malmivaaran mielestä on silti erikoista vaatia, etteivät julkisuudenhenkilöt saisi näyttää mediassa välillä myös ahdistuneilta tai tylsistyneiltä. Eihän kukaan ole iloinen koko ajan.

”Se on tosi suppea kuva musta”, hän sanoo.

”Eikä virheettömyys ole edes kiinnostavaa.”