Poika kertoi esitutkinnassa tekonsa motiiviksi sen, että halusi saada itseensä kohdistuneen kiusaamisen loppumaan.
Tapausta käsiteltiin Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa. Kuva: Roni Lehti / Lehtikuva, Poliisi
Kia Kilpeläinen
15-vuotias poika juoksi 14-vuotiaan koulukaverinsa perässä puukko kädessään varsinaissuomalaisen koulun pihalla viime marraskuussa.
Poika kertoi esitutkinnassa, että hänen tarkoituksenaan oli puukottaa toista poikaa saadakseen itseensä kohdistuneen kiusaamisen loppumaan. Myöhemmin oikeudessa puolustus katsoi, että tarkoituksena oli vain pelotella.
Tapausta käsiteltiin hiljattain Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa. Poikaa syytettiin ensisijaisesti törkeän pahoinpitelyn yrityksestä ja toissijaisesti laittomasta uhkauksesta nuorena henkilönä.
Syytetty poika kertoi tapahtumista kuulusteluissa.
– Tein sen päätöksen jo bussissa. Otin puukon oikeasti itsepuolustustarkoituksessa, mutta tein päätöksen puukon käyttämisestä jo bussissa.
Poika kertoi, että oli päättänyt toteuttaa teon koulun pihalla, koska se oli ainoa paikka, jossa se olisi mahdollista.
– Ajattelin siinä kiipeilytelineillä, että kun [uhri] tulee siitä ohi, puukotan sitä niin, että tämä kaikki loppuu. Puukotan sitä niin, että kiusaaminen loppuu, poika kertoi kuulusteluissa.
Oikeudessa poika ei halunnut tulla kuulluksi. Pojan puolustuksen mukaan pojan ajatuksena oli ainoastaan pelotella kiusaajaa, että koulukiusaaminen päättyisi. Siten poika myönsi syyllistyneensä laittomaan uhkaukseen.
Uhri itse katsoi, että ehti juosta tilanteessa pakoon, koska hänen kaverinsa ehti varoittaa häntä siinä vaiheessa, kun syytetty otti puukon esiin.
Teossa käytetty veitsi poliisin kuvaamana. Kuva: Poliisi
Oikeus katsoi näytetyksi, että poika oli suunnitellut tekoaan. Valvontakameratallenteista oli nähtävissä, että poika odotti uhriaan koulun pihalla ja lähti juoksemaan tämän perään. Syytetty oli myös itse kertonut esitutkinnassa suunnitelleensa tekoa.
Oikeus kuitenkin katsoi, että poika oli juossut toisen pojan perässä vain muutaman kymmenen metrin matkan. Syytetty poika ei myöskään missään vaiheessa ollut kosketusetäisyydellä uhristaan, joten oikeus arvioi, ettei rikoksen täyttymisestä ollut missään vaiheessa todellista vaaraa.
Näin ollen oikeus arvioi, että poika tulisi tuomita toissijaisen rangaistusvaatimuksen mukaisesti laittomasta uhkauksesta.
Poika tuomittiin laittomasta uhkauksesta 60 päiväksi ehdolliseen vankeuteen. Lisäksi hänet määrättiin maksamaan valtion varoista maksetut, noin 190 euron suuruiset todistelukustannukset.
Korvauksista asianosaiset olivat sopineet keskenään jo ennen tuomiota.
Tuomio ei ole vielä lainvoimainen.